Inarijärvi (71.111.1.001)
-K%C3%B6nk%C3%A4%C3%A4nvaara,_lev%C3%A4hdyspaikka-ObsIMG-202307071612-64a80fa29b6f9.png)
Inarijärvi (pohjoissaameksi Anárjávri, inarinsaameksi Aanaarjävri ja koltansaameksi Aanarjäuʹrr) on suuri järvi Paatsjoen vesistössä Inarin kunnassa Lapin maakunnassa.
Järven erityispiirteet
Inarijärvi on Suomen toiseksi suurin järvi, 1 083 neliökilometriä (108 307,836 ha). Se on myös toiseksi suurin kokonaan napapiirin pohjoispuolella sijaitseva järvi maailmassa. Sitä suurempi on vain Taimyrjärvi Siperiassa. Kanadan jätti, Iso Karhujärvi on hieman etelämpänä, napapiiri kulkee sen poikki.
Inarijärvi syntyi jääkauden aikaansaannoksena ja on niin sanottu vajoamajärvi. Kun jää vetäytyi noin 9000 vuotta sitten, Inarijärvestä oli jonkin aikaa avoin yhteys Jäämereen, mutta se sulkeutui myöhemmin maankohoamisen seurauksena. Rannat ovat monin paikoin kivisiä ja jyrkkiä, mutta myös suojaisia lahtia ja jopa hiekkarantoja esiintyy. Järvellä on myös pitkiä salmia, joita kutsutaan nuoriksi.
Inarijärven suurimpia selkiä ovat Ukonselkä, Kasariselkä, Sammakkoselkä, Vasikkaselkä ja Satapetäjäselkä. Järven syvin kohta, 92 m, sijaitsee Vasikkaselän pohjoisosassa. Kasariselän syvin kohta on 87 m, Sammakkoselän 82 m. Järven keskisyvyys on 14,3 m.
Muista Suomen järvistä poiketen Inarijärven kartalta löytää useita ’vuonoja’: muuun muassa Nanguvuono, Suolisvuono ja Sarmivuono, yhteensä niitä on lähes kolmekymmentä. Jääkauden jälkeen nämä kapeat, vuonomaiset lahdet olivat Jäämeren vuonoja, mutta maankohoaminen on siirtänyt ne järven osiksi.
Inarijärvessä on 3 318 saarta, joista suurimmat ovat Mahlatti (2 074 ha), Kaamassaari (2 068 ha), Leviä Petäjäsaari (917 ha), Varttasaari (792 ha), Iso Jääsaari (735 ha), Hoikka Petäjäsaari (712 ha) ja Viimassaari (692 ha). Suomen järvien saaritilastossa nämä ovat pinta-aloiltaan sijoilla 21, 22, 60, 74, 81, 86 ja 89. Pienemmistä saarista tunnettuja ovat esimerkiksi Ukko, Hautuumaasaari ja Korkia-Maura.
Inarijärven valuma-alue on järvi mukaan lukien 14 512 km² ja järvisyys 12,4 %. Suurimmat järveen laskevat joet ovat Juutuanjoki (5 214 km²), Ivalojoki (3 884 km²), Kirakkajoki (471 km²), Siuttajoki (319 km²), Nellimjoki (314 km²) ja Surnujoki (253 km²). Eteläisen Suomen vesistöihin verrattuna Juutuanjoen vesistö on hieman Kyrönjokea suurempi, Ivalojoki kahden Vantaanjoen kokoinen.
Inarijärvi laskee Paatsjokea pitkin Barentsinmeren Varanginvuonoon.
Säännöstely ja vedenkorkeus
Inarijärveä on säännöstelty keskeytyksettä vuodesta 1948 alkaen Paatsjoen voimalaitosten (Venäjä, Norja) tarpeisiin. Säännöstelyn yläraja on Nhanke+119,50 m ja alaraja Nhanke+117,14 m, joten suurin sallittu säännöstelyväli on 2,36 m. Säännöstelyluvan nollapiste on noin 27 cm N60-tason nollapistettä alempana.
Inarijärven vedenkorkeutta on havainnoitu vuodesta 1925 alkaen. Havainnot puuttuvat kokonaan vuosilta 1946, 1956, 1957 ja 1958. SYKEn vedenkorkeusasteikko sijaitsee Nellimissä (YKJ 7641380, 3552565). Säännöstelyn alkamisen jälkeen keskivedenkorkeus on ollut N60+118,93 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on tänä aikana ollut 144 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+119,95 m (syksyllä 1992) ja alin N60+117,24 m (huhtikuussa 1947), joten äärivaihtelu on ollut 271 cm.
Pintaveden lämpötila ja jäätilanne
Pintaveden lämpötilan mittauspaikka (68°51´N, 28°17´E) sijaitsee järven kaakkoisosassa, Nellimvuonossa. Vuono on matala (syvyys alle 6 metriä) ja suojaisa, joten lukemat ovat korkeampia kuin muualla yleensä. Pintalämpötilan keskiarvo koko havaintojaksolla 1951–2010 on ollut kesäkuussa 11,3, heinäkuussa 15,5 ja elokuussa 14,3 astetta.
Inarijärvellä on tehty myös lämpöluotauksia vuodesta 1961 alkaen. Havaintopaikka sijaitsee Paksuvuonossa ja syvyyttä on 42 metriä. Keskimääräinen maksimilämpötila on ollut pinnassa 18 ºC, 10 metrin syvyydessä 13 ºC, 20 metrissä 10 ºC ja 40 metrissä 7 ºC ja pohjalla 9 ºC. Maksimi saavutetaan 10 metrissä keskimäärin 25 päivää, 20 metrissä 43 päivää ja 40 metrissä 47 päivää pintamaksimin ajankohdan jälkeen. Vesipatsas saavuttaa tasalämpöisyyden keskimäärin 6. lokakuuta ja jäähtyy tasalämpöisenä 20 vuorokauden ajan. Keskimääräinen minimilämpötila on 20 metrin syvyydessä 1,9 astetta ja 40 metrissä 2,9 astetta. Nämä lukemat ovat selvästi korkeammat kuin järvialueen luotauspisteissä.
Jäähavainnot
Jäätymis- ja jäänlähtöhavaintoja on Nellimistä talvesta 1936–1937 alkaen ja selkävesiltä talvesta 1922–1923 alkaen.
Jäänpaksuutta on mitattu Nellimissä vuodesta 1950 alkaen, mutta SYKEn rekisterissä havaintoja on vasta vuodesta 1961 alkaen. Jään keskimääräinen talvikautinen maksimipaksuus on ollut 75 cm, koko jakson ennätyspaksuus 98 cm huhtikuulta 1985.
Inarijärven ”ulapan” jäänpaksuushavaintopaikka sijaitsee Paksuvuonossa, melko lähellä Nellimiä, joten havainnot eivät ole varsinaisesti Inarijärven isoilta ulapoilta. Havaintoja on vuodesta 1961 alkaen ja ne jatkuvat edelleen. Jään keskimääräinen talvikautinen maksimipaksuus on ollut 72 cm, koko jakson ennätyspaksuus 98 cm huhtikuulta 1996.
Ääripäivät ovat olleet seuraavat:
Jäätyminen
| Aikaisin | Myöhäisin | |
|---|---|---|
| Nellim | 9.10.1960 ja 1976 | 9.12.2000 |
| Selkävedet | 1.11.1993 | 7.1.2007 |
Jäänlähtö
| Aikaisin | Myöhäisin | |
|---|---|---|
| Nellim | 7.5.1990 | 13.6.1993 |
| Selkävedet | 19.5.1990 | 29.6.1996 |
Nykytila ja suojelu
Inarijärvi on vähähumuksinen ja karuksi luokiteltava järvi. Ihmistoiminnan vaikutus järveen on pientä ja vedenlaatu onkin erinomainen. Vesi on kirkasta erityisesti pohjoisosassa.
Pääsääntöisesti Inarijärven rannoista 0,5–1 kilometrin vyöhyke on jätetty metsätalouden ulkopuolelle rantakasvillisuuden säilyttämiseksi luonnontilaisena. Järvelle on kehitetty rantojensuojeluohjelma, jonka mukaan koillis- ja itäosa pyritään säilyttämään luonnontilaisena, kun taas rakentaminen on keskitetty länsiosaan. Koillisosa on myös Natura 2000 -alue.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Inarijärvi on tunnettu myös monipuolisesta kalakannastaan. Muun muassa eri siika-, nieriä- ja taimenlajeja on useita. Istutuksia on tehty vuodesta 1976 lähtien. Istutettuihin lajeihin kuuluvat ainakin muikku ja planktonsiika.
Lintujen havainnoinnilla on Inarijärvellä pitkät perinteet, jo 1800-luvulta asti ja lajit on melko kattavasti kartoitettu muun muassa Metsähallituksen lintuselvityksessä. Tuoreempien havaintojen mukaan järvellä on havaittu 209 eri lintulajia, kun taas pesimälajeja on 107. Harvinaisiksi luokiteltuja lintuja ovat ampuhaukka, lapinsirri, naurulokki, käenpiika ja pikkutikka. 15 eri lajia, kuten kuukkeli, huuhkaja, metso ja riekko pysyvät reviireillään ympäri vuoden. Yleisin vesilintu on tukkakoskelo ja järvellä onkin arvioitu pesivän 100–500 paria. Toiseksi yleisin vesilintu on kuikka ja kolmanneksi telkkä. Inarijärvi sijaitsee lähimillään noin 50 kilometriä sisämaassa, joten siellä tavataan myös joitain merilintuja, kuten merilokkeja ja merimetsoja.
Inarijärven rantojen maaperä on vähäravinteista ja karua, joten rannoilla kasvaa mäntyvoittoista kangasta. Saarista noin 79 % on mäntyjen peitossa ja puusto on pääosin vanhaa, jopa 200-vuotiasta. Lisäksi noin 10 % rannoista on erilaisten soiden peitossa ja hiekkamaita on vähän. Rantojen jyrkät kalliot ovat paljaita kasvillisuudesta ankarien olojen vuoksi, mutta suojaisemmissa paikoissa kasvaa saroja.
Asutus ja vesistön käyttötavat
Tarut ja tositarinat
Aiheesta muualla
- Inarijärven tila (ymparisto.fi)
- Inarijärven tilan kehittyminen vuosina 1960–2009 (julkaisu, ymparisto.fi)
- Linnusto (Metsähallitus)
- Puro-Tahvanainen, A., Aroviita, J., Dubrovin, T., Kämäräinen, J.-P., Marttunen, M., Mykrä, H., Niva, T., Riihimäki, J., Ylikörkkö, J. 2019: Inarijärven tilan kehittyminen vuosina 1960–2017. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Raportteja 27. 70 s.
- Niva, T., Salonen, E., Raineva, S., Savikko A. & Vaajala, M. 2021: Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2020. Luonnonvarakeskus. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 97/2021. 46 s.
- Rytkönen, A.-M., Marttunen, M., Niva, T., Salonen, E., Ahonen, M., Paananen, H., Puro-Tahvanainen, A., Leskinen, J., Koivisto, K., Rauhala, T., Heinimaa, P. 2015: Inarijärven kalatalouden kehittämisen monitavoitearviointi. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Raportteja 38. 55 s.
