Iso-Roine (35.773.1.001)
27. maaliskuu 2025 |
26. maaliskuu 2025 |
Järven erityispiirteet
Iso-Roine on suurin järvi, joka sijaitsee kokonaan Kanta-Hämeen maakunnan rajojen sisäpuolella. Pinta-ala on 31 km², keskisyvyys 7,2 metriä ja suurin syvyys 73 metriä. Tätä syvempiä järviä on Suomessa vain yhdeksän, mutta pinta-alatilastossa edellä on yli sata suurempaa.
Valuma-alueen ala on järvi mukaan lukien 1342 km², josta vettä 19 %. Pääosa tulovirtaamasta on peräisin Kukkian reitiltä (868 km²) ja Pyhäjärven valuma-alueelta (300 km²). Suurimmat saaret ovat Salonsaari (62 ha), Karjusaari (56 ha) ja Papinsaari (44 ha).
Iso-Roineveden vedenkorkeutta on havaittu vuodesta 1961 alkaen. Havainnot puuttuvat vuoden 1967 syys-joulukuulta. SYKEn vedenkorkeusasteikko sijaitsee Hauholla (YKJ 6791316, 3366772). Koko jakson keskivedenkorkeus on ollut N60+84,22 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 69 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+85,01 m (alkukesästä 1988), alin N60+83,61 m (maaliskuussa 2003), joten äärivaihtelu on ollut 140 cm.
Jäätymis- jäänlähtöhavaintoja on talvesta 1910-1911 alkaen. Havaintopaikka sijaitsee Iso-Roineen ja Hauhonselän välisessä salmessa, ja näin ollen se ei ole kovin edustava jääpeitteen havainnointiin mahdollisten virtausten takia.
Iso-Roine on myös Iso-Längelmäveden osa. Tämä suurjärvi syntyy, jos yhdistetään toistensa yhteydessä olevat järvet, joiden pinta on suurin piirtein samassa tasossa.
Nykytila ja suojelu
Järven vesi on kirkasta ja väritöntä. Näkösyvyys on loppukesällä ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana keskimäärin 3,6 m, suurimmillaan jopa 5,0 m. Iso-Roineen ekologinen tila ja vedenlaatu ovat erinomaisia.
Iso-Roine on rehevyystasoltaan karun ja lievästi rehevän järven rajalla. Iso-Roine ei yleensä kärsi sisäisen kuormituksen kannalta merkittävästä alusveden hapettomuudesta. Alusvedessä hapen kyllästysaste laskee kesä- ja talvikerrostuneisuuden lopulla yleensä noin 35 prosenttiin, jolloin liukoisen hapen määrä vedessä on noin 4-5 mg/l. Happea on tällöin ollut riittävästi, jotta fosforia ei ole vapautunut veteen pohjasedimentistä.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Kalakantaan kuuluvat mm. ahven, taimen, muikku, lahna, kuha ja hauki.