Ero sivun ”Simpukat” versioiden välillä
| (3 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
__NOTOC__ | __NOTOC__ | ||
| + | [[Tiedosto:Liejusimpukka.jpg|right]] | ||
Pohjoisen Itämeren olosuhteissa esiintyy yleisinä vain harvoja simpukkalajeja, joita ovat liejusimpukka ''(Macoma balthica)'', hietasimpukka ''(Mya arenaria)'', sinisimpukka ''(Mytilus trossulus x edulis)'', idänsydänsimpukka ''(Cerastoderma glaucum)'' sekä makean veden hernesimpukat ''(Pisidium-suku)''. | Pohjoisen Itämeren olosuhteissa esiintyy yleisinä vain harvoja simpukkalajeja, joita ovat liejusimpukka ''(Macoma balthica)'', hietasimpukka ''(Mya arenaria)'', sinisimpukka ''(Mytilus trossulus x edulis)'', idänsydänsimpukka ''(Cerastoderma glaucum)'' sekä makean veden hernesimpukat ''(Pisidium-suku)''. | ||
| − | + | ||
Liejusimpukka on monin paikoin Itämeren pehmeiden pohjien valtalaji ja se kaivautuu noin 10 senttimetrin syvyyteen sedimenttiin ja suodattaa plankton-eliöstöä ja muuta orgaanista ainesta. Tässä se käyttää sedimentin pinnalle ulottamaansa hengitysputkea, sifoa. | Liejusimpukka on monin paikoin Itämeren pehmeiden pohjien valtalaji ja se kaivautuu noin 10 senttimetrin syvyyteen sedimenttiin ja suodattaa plankton-eliöstöä ja muuta orgaanista ainesta. Tässä se käyttää sedimentin pinnalle ulottamaansa hengitysputkea, sifoa. | ||
Hietasimpukka esiintyy nimensä mukaisesti hiekkaisilla pohjilla. Se on melko herkkä laji ympäristön saasteille. Hietasimpukkaa esiintyy yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti. | Hietasimpukka esiintyy nimensä mukaisesti hiekkaisilla pohjilla. Se on melko herkkä laji ympäristön saasteille. Hietasimpukkaa esiintyy yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti. | ||
| − | + | [[Tiedosto:Sinisimpukat.jpg|right]] | |
Sinisimpukkayhdyskuntia esiintyy valtalajina kaikilla kovilla pohjilla (kuten kivillä, soralla ja kalliopohjalla) ja sellaisilla pinnoilla, joihin sen on mahdollista kiinnittyä byssus rihmoillaan. Sinisimpukat kiinnittyvät myös toistensa päälle rykelmiksi. Sinisimpukoita tavataan yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti. | Sinisimpukkayhdyskuntia esiintyy valtalajina kaikilla kovilla pohjilla (kuten kivillä, soralla ja kalliopohjalla) ja sellaisilla pinnoilla, joihin sen on mahdollista kiinnittyä byssus rihmoillaan. Sinisimpukat kiinnittyvät myös toistensa päälle rykelmiksi. Sinisimpukoita tavataan yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti. | ||
| Rivi 13: | Rivi 14: | ||
Hernesimpukat ovat pieniä makean veden simpukoita, jotka elävät pohjoisen Itämeren vähäsuolaisimmissa sopukoissa, kuten lähellä jokisuistoja. | Hernesimpukat ovat pieniä makean veden simpukoita, jotka elävät pohjoisen Itämeren vähäsuolaisimmissa sopukoissa, kuten lähellä jokisuistoja. | ||
| + | [[Tiedosto:Vaeltajasimpukka.jpg|right]] | ||
| + | Harvinaisempina vieraslajeina pohjoisella Itämerellä tavataan vaeltajasimpukoita ''(Dreissena polymorpha)'' sekä valesinisimpukoita ''(Mytilopsis leucophaeata)''. Näitä kahta lajia on havaittu normaalia lämpimämmissä olosuhteissa esimerkiksi Loviisan lauhdevesivoimalan läheisyydessä. Sittemmin niiden on todettu levittäytyneen myös laajemmalle etelärannikollemme. | ||
| + | |||
| + | Ylin kuva: Liejusimpukka ''(Macoma balthica)'' on monin paikoin Itämeren pehmeiden pohjien valtalaji. / Katriina Könönen | ||
| + | |||
| + | Keskimmäinen kuva: Sinisimpukat kiinnittyvät rykelmiksi myös toistensa päälle. / Heidi Arponen | ||
| − | + | Alin kuva: Vaeltajasimpukka ''(Dreissena polymorpha)'' kuuluu Itämeren vieraslajeihin. / Katriina Könönen | |
== Aiheesta muualla == | == Aiheesta muualla == | ||
Nykyinen versio 25. syyskuuta 2014 kello 14.08
Pohjoisen Itämeren olosuhteissa esiintyy yleisinä vain harvoja simpukkalajeja, joita ovat liejusimpukka (Macoma balthica), hietasimpukka (Mya arenaria), sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis), idänsydänsimpukka (Cerastoderma glaucum) sekä makean veden hernesimpukat (Pisidium-suku).
Liejusimpukka on monin paikoin Itämeren pehmeiden pohjien valtalaji ja se kaivautuu noin 10 senttimetrin syvyyteen sedimenttiin ja suodattaa plankton-eliöstöä ja muuta orgaanista ainesta. Tässä se käyttää sedimentin pinnalle ulottamaansa hengitysputkea, sifoa.
Hietasimpukka esiintyy nimensä mukaisesti hiekkaisilla pohjilla. Se on melko herkkä laji ympäristön saasteille. Hietasimpukkaa esiintyy yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti.
Sinisimpukkayhdyskuntia esiintyy valtalajina kaikilla kovilla pohjilla (kuten kivillä, soralla ja kalliopohjalla) ja sellaisilla pinnoilla, joihin sen on mahdollista kiinnittyä byssus rihmoillaan. Sinisimpukat kiinnittyvät myös toistensa päälle rykelmiksi. Sinisimpukoita tavataan yleisesti noin 30 metrin syvyyteen asti.
Idänsydänsimpukka on hietasimpukan tavoin pohja-aineksen sekaan kaivautuva, ympäristön saasteille herkkä laji, jota tavataan melko matalilta hiekkapohjilta. Runsaslukuset sydänsimpukat suodattavat sedimentin pinnalta hienojakoista eloperäistä ainesta ja planktoneliöstöä lävitseen. Nuoret idänsydänsimpukat kuten pikkusydänsimpukatkin kiipeilevät matalien rantojen kasvi- ja leväkasvustoissa.
Pikkusydänsimpukka on Itämeressä kotoperäinen, meillä tiettävästi harvalukuinen, lounainen laji.
Hernesimpukat ovat pieniä makean veden simpukoita, jotka elävät pohjoisen Itämeren vähäsuolaisimmissa sopukoissa, kuten lähellä jokisuistoja.
Harvinaisempina vieraslajeina pohjoisella Itämerellä tavataan vaeltajasimpukoita (Dreissena polymorpha) sekä valesinisimpukoita (Mytilopsis leucophaeata). Näitä kahta lajia on havaittu normaalia lämpimämmissä olosuhteissa esimerkiksi Loviisan lauhdevesivoimalan läheisyydessä. Sittemmin niiden on todettu levittäytyneen myös laajemmalle etelärannikollemme.
Ylin kuva: Liejusimpukka (Macoma balthica) on monin paikoin Itämeren pehmeiden pohjien valtalaji. / Katriina Könönen
Keskimmäinen kuva: Sinisimpukat kiinnittyvät rykelmiksi myös toistensa päälle. / Heidi Arponen
Alin kuva: Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) kuuluu Itämeren vieraslajeihin. / Katriina Könönen
Aiheesta muualla
- Simpukat (Wikipedia)
