Ero sivun ”Ulappa” versioiden välillä
p |
|||
| (3 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
| + | {{Itämeri-sanakirja|Selitys=Vapaan veden alue, pinta- ja väliveden vyöhyke, jossa ei kasva suurvesikasveja.}} | ||
__NOTOC__ | __NOTOC__ | ||
| + | [[Tiedosto:meduusoja.JPG|right]] | ||
Itämeren ulapan ravintoverkon muodostavat suhteellisen harvat lajit. | Itämeren ulapan ravintoverkon muodostavat suhteellisen harvat lajit. | ||
| Rivi 12: | Rivi 14: | ||
Eliöryhmien runsaus vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. [[kasviplanktonlevät|Kasviplanktonin]] tuotantohuippu on keväällä. Puhutaan kevätkukinnasta. Tällöin runsaimpina esiintyvät [[piilevät]] ja panssarisiimalevät. Veden lämmetessä [[eläinplankton]] runsastuu saavuttaen huippunsa loppukesällä. Runsaimpia ryhmiä ovat [[rataseläimet]], [[vesikirput]] ja [[hankajalkaiset]]. Loppukesällä runsastuvat myös [[sinilevät]], jotka muodostavat melkein joka kesä suuria pintalauttoja eli kukintoja. Vesien kylmetessä syksyllä planktoneliöstö vähenee ulappavedessä, monien lajien muodostaessa lepomuotoja, jotka vajoavat pohjasedimenttiin talvehtimaan. | Eliöryhmien runsaus vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. [[kasviplanktonlevät|Kasviplanktonin]] tuotantohuippu on keväällä. Puhutaan kevätkukinnasta. Tällöin runsaimpina esiintyvät [[piilevät]] ja panssarisiimalevät. Veden lämmetessä [[eläinplankton]] runsastuu saavuttaen huippunsa loppukesällä. Runsaimpia ryhmiä ovat [[rataseläimet]], [[vesikirput]] ja [[hankajalkaiset]]. Loppukesällä runsastuvat myös [[sinilevät]], jotka muodostavat melkein joka kesä suuria pintalauttoja eli kukintoja. Vesien kylmetessä syksyllä planktoneliöstö vähenee ulappavedessä, monien lajien muodostaessa lepomuotoja, jotka vajoavat pohjasedimenttiin talvehtimaan. | ||
| − | + | Kuva: Korvameduusoja / Riku Lumiaro | |
| + | |||
[[Luokka:Meriwiki]][[Luokka:Eliöyhteisöt]] | [[Luokka:Meriwiki]][[Luokka:Eliöyhteisöt]] | ||
Nykyinen versio 18. marraskuuta 2014 kello 11.04
Vapaan veden alue, pinta- ja väliveden vyöhyke, jossa ei kasva suurvesikasveja.
Itämeren ulapan ravintoverkon muodostavat suhteellisen harvat lajit.
Ulapan ravintoketjut
Kasviplankton on Itämeren perustuottaja, jota eläinplankton käyttää ravintonaan. Eläinplankton on puolestaan kalojen, kuten silakan ja kilohailin sekä selkärangattomien eläinten ravintoa. Planktoninsyöjiä taas saalistavat petokalat, hylkeet ja linnut. Ulapan kuollut orgaaninen aines joko sedimentoituu meren pohjaan, tai hajottajat palauttavat sen ravinteita uudelleen kiertoon.
Ulapan ravintoketju on toisaalta edellä kuvattu kasviplanktonista hankajalkaisten kautta kaloihin kulkeva energian kulkeutumistie, toisaalta ketju kulkee bakteereista alkueläimiin. Tässä mikrobisilmukassa bakteerit käyttävät hyväkseen veteen liuennutta orgaanista ainetta. Bakteereja puolestaan syö kaikkein pienin eläinplankton, mikroplankton, joka puolestaan on isompien planktoneläinten ravintoa. Mikrobisilmukka on tärkeämpi ravinteiden kierrättäjä runsasravinteisessa ympäristössä, kasviplanktonpohjainen ravintoketju puolestaan vähäravinteisessa ympäristössä.
Vuodenaikojen vaikutukset eliöstöön
Eliöryhmien runsaus vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Kasviplanktonin tuotantohuippu on keväällä. Puhutaan kevätkukinnasta. Tällöin runsaimpina esiintyvät piilevät ja panssarisiimalevät. Veden lämmetessä eläinplankton runsastuu saavuttaen huippunsa loppukesällä. Runsaimpia ryhmiä ovat rataseläimet, vesikirput ja hankajalkaiset. Loppukesällä runsastuvat myös sinilevät, jotka muodostavat melkein joka kesä suuria pintalauttoja eli kukintoja. Vesien kylmetessä syksyllä planktoneliöstö vähenee ulappavedessä, monien lajien muodostaessa lepomuotoja, jotka vajoavat pohjasedimenttiin talvehtimaan.
Kuva: Korvameduusoja / Riku Lumiaro
