Vesikirput

Tämä sivu on osa Itämeri-sanakirjaa.

Pieniä äyriäisiä. Itämeren eläinplanktonia.

Vesikirppujen (Cladocera) koko vaihtelee lajista riippuen 200 µm:n ja 1 mm:n välillä. Poikkeus on vieraslaji petovesikirppu (Cercopagis pengoi), jonka pituus eläimen takapäästä lähtevän pitkän koukun takia voi olla jopa 14 mm.

Itämeressä esiintyy yleisimmin pienikokoisia lajeja kuten Bosmina coregoni maritima, Evadne nordmanni ja Pleopsis polyphemoides. Useimmat lajit ovat makeanveden lajeja ja siksi niitä esiintyykin eniten rannikkovesissä, mutta muutamia lajeja tavataan myös avomerellä.

Kuva: Evadne nordmanni kantaa alkioita sikiökammiossaan.

Rakenne

Vesikirppujen keskiruumis on kiinnittynyt kaksipuoliseen kuoreen. Kuoren ja takaruumiin selkäpuolen väliin jää sikiökammio, jossa munien ja alkioiden kehitys tapahtuu. Takaruumis pystyy liikkumaan kuorenpuoliskojen välissä. Vesikirpuille on tunnusomaista yksi suuri silmä. Antenneja on kahdenlaisia, joista toinen antennipari on tunnusomaisesti suurikokoinen uimaraajapari. Varsinaisia raajoja (suuraajoja lukuunottamatta) on 4-6 paria. Ne ovat lehtimäisen litteitä ja toimivat hengityksessä ja ravinnonotossa.

Lisääntyminen

Vesikirpuille on ominaista sukupolvenvuorottelu. Pääasiassa ne kuitenkin lisääntyvät suvuttomasti eli partenogeneettisesti. Syyskesällä ja syksyisin esiintyy myös koiraita, jolloin suvullinen lisääntyminen on mahdollista. Tällöin syntyvät talvehtimiskykyiset lepomunat eli ephippiot, jotka säilyvät pitkään elinkykyisinä pohjan sedimentissä. Vesikirpuilla ei ole varsinaisia toukkavaiheita eivätkä ne läpikäy muodonvaihdoksia. Munasta kuoriutuneet yksilöt ja nuoruusvaiheet ovat aikuisten kaltaisia.

Aiheesta muualla

• Vesikirput (Wikipedia)
• Vesikirput (LuontoPortti)