Hankajalkaiset

Hankajalkaiset (Copepoda)on monimuotoinen alaluokka, jonka lahkoista kolme kuuluu planktoniin: Calanoida, ulappavesien planktiset keijuhankajalkaiset, jotka ovat pääasiassa merilajeja; Harpacticoida, pohjahankajalkaiset; Cyclopoida, ranta- ja lammikkovesien kyklooppihankajalkaiset, jotka ovat pääasiassa makean veden lajeja.

Suurimmat hankajalkaisista voi vesinäytteessä nähdä paljain silmin, mutta niiden tarkasteluun ja lajinmääritykseen tarvitaan mikroskooppi.

Kuva: Eurytemora affinis -naaras, joka kantaa munapussia

Keijuhankajalkaiset

Tärkein ryhmä pohjoisen Itämeren eläinplanktonissa on keijuhankajalkaisten lahko (Calanoida), johon kuuluvat rannikkoalueella ja vähäsuolaisemmassa viihtyvistä lajeista Eurytemora affinis ja Acartia bifilosa sekä suolaisemmassa ja viileämmässä vedessä viihtyvät Temora longicornis, Pseudocalanus elongatus, Limnocalanus macrurus ja Centropages hamatus.

Keijuhankajalkaisilla on sukkulamainen ruumis, joka muodostuu eturuumiista ja pyrstöosasta. Päässä sijaitsevat 1. antennit ovat pitkät ja haarattomat liikuntaelimet, 2. antennit ovat pienet. Päässä sijaitsevat lisäksi silmä sekä suuraajat. Eturuumiissa ovat uimajalkaparit, joista takimmainen on yleensä muuntunut paritteluraaja, jota käytetään usein laji- ja sukupuolituntomerkkinä. Pyrstöosan jaokkeissa ei ole raajoja ja etummainen jaokkeista on genitaalisegmentti. Viimeiseen jaokkeeseen, liittyy haarukkamainen furca, jossa on usein runsaasti sukasia.

Kehitys ja lisääntyminen

Hankajalkaiset kehittyvät muodonvaihdosten kautta. Välivaiheesta toiseen siirryttäessä hankajalkainen luo kuorensa. Munasta kuoriutuu nauplius-toukka, jolla on aluksi kolme jalkaparia. Kuuden kuorenluonnin aikana toukka kehittyy kopepodiitiksi. Kopepodiittivaiheet alkavat muistuttaa aikuista eläintä. Raajaparien ja abdominaalisegmenttien määrä lisääntyy yksilönkehityksen edetessä. Kopepodiitti käy myös läpi kuusi esiaikuisvaihetta, joista viimeinen on sukukypsä kehitysaste eli aikuinen hankajalkainen, joka ei enää luo kuortaan.

Keijuhankajalkaiset munivat munansa joko vapaasti veteen tai kantavat niitä mukanaan munapussissa kuoriutumiseen asti. Joidenkin lajien (E. affinis) munat ovat saalistuksen kestäviä, ts. ne eivät sula pedon ruuansulatuskanavassa. Eräät keijuhankajalkaiset tuottavat lepomunia, jotka säilyvät pitkään elinkykyisinä pohjan sedimenteissä ja joiden avulla uusi yhteisö voi syntyä ympäristöolojen parannuttua tai talven jälkeen.

Aiheesta muualla

• Hankajalkaiset (Wikipedia)

• Hankajalkaiset (LuontoPortti)