Ero sivun ”Harjus” versioiden välillä
(tiedot alulle) |
p (→Suojelu) |
||
| Rivi 58: | Rivi 58: | ||
Toimenpiteinä istutus-, luontaiset lisääntymis-, syönnös- ja talvehtimisalueet pyritään rauhoittamaan. | Toimenpiteinä istutus-, luontaiset lisääntymis-, syönnös- ja talvehtimisalueet pyritään rauhoittamaan. | ||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
| − | |||
==Lähteet== | ==Lähteet== | ||
Versio 19. toukokuuta 2017 kello 21.07
Harjus (Thymallus thymallus) on viileissä ja runsashappisissa sisä- ja murtovesissä elävä kalalaji.
Harjuksen murtovedessä elävää ja kutevaa muotoa kutsutaan nimellä meriharjus.
Suomessa harjuksella on kolme eri pääesiintymisaluetta: Vuoksen vesistöalue, Pohjanlahden rannikolle laskevat joet Rauman pohjoispuolella ja Oulujoen vesistöalue ja sen pohjoispuoliset vesistöt. Lisäksi sitä on istutettu muihinkin vesistöihin, esimerkiksi Kymijoen latvavesistöön.
Kala-atlas havainnot
Harjus kuuluu lajeihin, joista on levinneisyystietoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ylläpitämässä Kala-atlas tietokannassa. Kartalle on merkitty vihreällä symbolilla ne päävesistöalueet, joissa lajia tietokannan tietojen mukaan esiintyy.Ulkonäkö ja koko
Käyttäytyminen
Harjuksella on viisi erilaista ekologista muotoa elinympäristön ja vaelluskäyttäytymisen mukaan: paikallinen järviharjus, paikallinen jokiharjus, järvestä tai merestä jokeen kudulle vaeltava vaellusharjus ja paikallinen meriharjus.[1]
Avoveden aikana harjus liikkuu vedenpinnan ja 10 metrin syvyyden välillä. Se viihtyy syvässä vedessä alkukesästä, mutta siirtyy matalampaan veteen kesän ja syksyn mittaan. Jääpeitteisenä aikana harjus viihtyy alle 2 metrin päästä jääkannesta ja sielläkin pääasiassa puolen metrin päässä jääkannesta.[1]
Merestä jokeen kudulle nouseva harjus laskeutuu kudun jälkeen takaisin mereen, jossa se oleskelee enimmäkseen kivipohjaisilla ulkorannoilla ja syvärinteisillä pauhamatalilla, joissa myös meriharjuksen oletetaan .[1]
Lisääntyminen
Harjus vaatii kutuympäristökseen matalassa vedessä hiekasta, sorasta ja kivistä koostuvan pohjan, jossa ei ole vesikasvillisuutta tai muuta eloperäistä ainesta. Harjuksen kutu alkaa, kun veden lämpötila ylittää 4 °C.[1]
Poikasvaiheessa harjus suosii matalia, virtaukseltaan heikkoja ja pohjan laadultaan rakeisia ympäristöjä.[1]
Ravinto
Levinneisyys
Harjus on elinvoimainen laji. Sitä esiintyy Euroopassa pääosin virtavesissä Iso-Britanniassa, Ranskan keski- ja itäosista Itä-Eurooppaan aina Uralvuorten länsipuolelle asti. Etelässä levinneisyys ulottuu Italian pohjoisosista Balkanin niemimaalle lukuunottamatta Kreikkaa ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolelle Uralvuorille. Sitä esiintyy myös järvissä ja syönnösvaelluksella murtovesissä levinnäisyysalueellaan. Pohjanlahdella on tiettävästi koko maailman ainoa kanta, meriharjus, joka kutee murtoveteen.[1]
Vedenlaatu
Harjusta esiintyy kirkkaissa, vähäravinteisissa ja runsashappisissa vesissä, joissa on lisääntymiseen kelpaavia puhtaita hiekka- ja sorapohjia.[1]
Lämpötila
Harjus viihtyy 0–24 °C lämpöisessä vedessä. Yli 25 °C lämpötilassa se kuolee. Se kasvaa parhaiten, kun veden lämpötila on 4–18 °C.[1]
Mädille lämpötilavaatimukset ovat aikuisia kaloja tiukemmat: mäti kuolee, jos veden lämpötila on alle 3 °C tai yli 18,5 °C. Mädin kehittymiselle ihanteellinen lämpötila on noin 4–8 °C. Mädin kuolleisuus kasvaa nopeasti, kun veden lämpötila ylittää 13 °C. Pienpoikasten ihanteellinen kasvulämpötila on noin 17 °C.[1]
Happipitoisuus
Harjukselle kuolettava happipitoisuus on alle 4 mg/l ja mädille alle 7 mg/l. Se viihtyy parhaiten happipitoisuudeltaan yli 9 mg/l vesissä.[1]
Happamuus
Harjus viihtyy parhaiten vedessä, jonka pH-arvo on 5,5–9, mutta se tulee toimeen myös pH-arvoltaan alle 5 olevissa vesissä. Lisääntyminen ei enää onnistu, jos veden pH-arvo laskee alle 5,5.[1]
Suolapitoisuus
Harjus viihtyy vedessä, jonka suolapitoisuus on alle 5,5 ‰. Lisääntyminen onnistuu vedessä, jonka suolapitoisuus on alle 3,3 ‰.[1]
Kalastus ja käyttö
Meriharjus
Meriharjusta esiintyy ainoastaan Itämerellä Pohjanlahden rannikkoalueilla. Se on esiintynyt siellä laajoilla alueilla yleisenä 1960-luvulle asti. Nykyään sitä tavataan yleisimmin Perämeren pohjukasta, Ouran- ja Vaasan saaristosta sekä Ruotsin rannikolta hajanaisesti. Meriharjuksen elinpiiri on suppea, eikä se yleensä tee pitkiä vaelluksia. Nykyisin se on sukupuuton partaalle taantunut äärimmäisen uhanalainen laji.[2]
Meriharjus hakeutuu jäidenlähdön aikaan mataliin karuihuin ja kirkasvetisiin rantoihin kutemaan. Kutuympäristönä ovat kasvillisuudesta vapaat kivikko- ja sorapohjat ulkosaarten, luotojen, karikoiden ja vedenalaisten selkäkarien lähettyvillä.[2][1]
Meriharjuksen poikaset kuoriutuvat alkukesästä ja ne elävät hyvin matalilla ja avoimilla kivikkorannoilla, missä kivien välissä on hiekkaa tai soraa sekä aaltojen huuhtelemissa vesirajan lammikoissa, mutta alueet ovat suojassa pahimmilta tyrskyiltä. Toisin kuin taimenen ja lohen poikaset, harjuksen poikaset eivät osaa uida pois kuivuvista lammikoista. Poikaasalueet ovat muita alueita kylmempiä ja ne poikkeavat tällä tavalla useimmista muiden kalalajien poikasympäristöistä. Kasvettuaan muutaman senttimetrin mittaisiksi ne hakeutuvat ulommas merelle.[1]
Meriharjuksen elinympäristövaatimuksista kutuajan ulkopuolella ei ole tutkimustietoa. Niiden voidaan olettaa liikkuvan ja syönnöstävän ulkosaaristossa lisääntymisalueiden ja merestä jokeen kudulle nousevien harjusten syönnösalueiden kaltaisilla alueilla, jotka tuottavat riittävästi ravintoa niille.[1]
Meriharjuskanta on vähentynyt 1990–2010-lukujen aikana 80 prosentia. Heikentymisen syitä ovat lisääntymis- ja syönnösalueiden rehevöityminen, pintavesien saastuminen, ilmastonmuutos, muiden lajien levittäytyminen poikasalueille, kuten särki- ja ahvenkalat, jotka syövät harjusten mätiä ja poikasia sekä kalastus. Myös merimetsot ja hylkeet uhkaavat meriharjusta, mikäli saalistajien määrä sen elinalueilla edelleen kasvaa.[1]
Suojelu
Metsähallitus on yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa aloittanut kesäkuussa 2014 pelastusoperaation meriharjuskannan elvyttämiseksi ja ensisijaisena tavoitteena on estää meriharjuskantojen häviäminen Suomesta ja pidemmällä aikavälillä sen palauttaminen elinvoimaisena entisille asuinsijoilleen.[2]
Toimenpiteinä istutus-, luontaiset lisääntymis-, syönnös- ja talvehtimisalueet pyritään rauhoittamaan.
Lähteet
- Tietoa kalalajeista: Harjus Luke.
- Tietoa kalalajeista: Harjuksen uhanalaisuus Luke.
- Harjus Suomen Lajitietokeskus.
- Harjus Wikipedia.
Viitteet
| Suomen kalalajit | ||
|
ahven | ankerias | harjus | hauki | härkäsimppu | kampela | karppi | kiiski | kirjolohi | kivisimppu | kolmipiikki | kuha | kuore | kymmenpiikki | lahna | lohi, järvilohi | made | muikku | nahkiainen, järvinahkiainen | nieriä | pasuri | piikkimonni | puronieriä | ruutana | salakka | siika | silakka | sorva | sulkava | suutari | särki | säyne | taimen, järvitaimen, meritaimen, purotaimen | toutain | turpa | vimpa |
