Tekolampi (21.072.1.002)
Järvi
Nimi: Tekolampi
Järvinumero: 21.072.1.002
Vesistöalue: Palojoen keskiosan alue (21.072)
Päävesistö: Vantaa (21)
Perustiedot
Pinta-ala: 1,61 ha
Syvyys:
Keskisyvyys:
Tilavuus:
Rantaviiva: 0,62 km620 m <br />
Korkeustaso: 74 m
Hallinnolliset alueet
Kunta: Tuusula
Maakunta: Uudenmaan maakunta
ELY-keskus: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Vesienhoitoalue: Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue
Nämä tiedot ovat peräisin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tietojärjestelmistä eikä niitä voi muokata. Jos havaitset tiedoissa virheitä voit ilmoittaa niistä Kahvihuoneen Virheet ja korjaukset -osastolla.
Järven erityispiirteet
Kolsan lammikot ovat pieniä, kolmen lammikon yhteispinta-ala on noin 7 hehtaaria. Läntisin lammikko on mitoiltaan noin 250 x 75 m, keskimmäinen noin 240 m x 60 m ja itäisin noin 100 x 90 m. Lammikoissa on runsaasti vesikasvillisuutta. Läntisimmän lammikon rannoilla kasvaa runsaasti järviruokoa, itäisimmän lammikon rannat ovat luhtaiset.
Lähde: Apus Ry:n raportteja/ 2014. Kaanaan vanhan metsän, Nurmijärvi ja Kolsanlammikoiden, Tuusula, linnustoselvitys 2014. Juha Honkala.
Nykytila ja suojelu
Kolsan lammikoiden pesimälinnuston selvitykset tehtiin Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry:n jäsenten voimin keväällä ja alkukesällä 2014. Kolsan lammikot on arvioitu ainakin paikallisesti merkittäväksi lintukohteeksi ja kohde on liitetty BirdLife Suomen ylläpitämään tärkeiden lintualueiden tietokantaan (210306, Kolsan lammikot, Kolsa ponds).
Lähde: Apus Ry:n raportteja/ 2014. Kaanaan vanhan metsän, Nurmijärvi ja Kolsanlammikoiden, Tuusula, linnustoselvitys 2014. Juha Honkala.
Kolsan lampien linnustoa on tutkittu vuosina 1988 ja 1997. Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin 53 lintulajia, joihin sisältyi edustava kahlaajalajisto sekä arvokkaita lajeja kuten palokärki, käenpiika (vaarantunut laji), satakieli, mustapääkerttu ja viitakerttunen. Vedenhankinnalle tärkeä pohjavesialue on Jokelan pohjoisosassa Takojassa.
Lähde: Tuusulan kunta. Jokelan osayleiskaava 2006. Kaija Äikäs.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Lampien vaatimattomaan kokoon nähden pesivien vesi- ja rantalintujen lukumäärä oli kohtalaisen suuri. Telkkä pesi jokaisella lammella ja oli runsain vesilintu (4 paria). Sinisorsa (3), haapana (3) ja tavi (2) edustivat lammilla pesiviä puolisukeltajia. Lisäksi lammikoilla pesi mustakurkku-uikku (2) ja liejukana (1). Muiden muassa lammikoiden rantavyöhykkeellä pesivät pikkutikka, käenpiika, kultarinta ja pyrstötiainen.
Lähde: Apus Ry:n raportteja/ 2014. Kaanaan vanhan metsän, Nurmijärvi ja Kolsanlammikoiden, Tuusula, linnustoselvitys 2014. Juha Honkala.
Asutus ja vesistön käyttötavat
Lammikoiden rannoilla on runsaasti polkuja, joten alue toimii ympäristön asukkaiden lähivirkistysalueena.
Lähde: Apus Ry:n raportteja/ 2014. Kaanaan vanhan metsän, Nurmijärvi ja Kolsanlammikoiden, Tuusula, linnustoselvitys 2014. Juha Honkala.
Tarut ja tositarinat
Kolsan lammikot ovat muinaisen tiiliteollisuuden kylkiäisiä: näiden lammikoiden tyyssijoilta otettiin savea 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Aikanaan savenottokuopat täyttyivät pohjavedestä ja alkoivat hitaan muutoksen kohti nykytilaa. Museoviraston verkkosivulla Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt todetaan Kolsan lammikoista näin: ”Tehtaiden ja rautatien lisäksi merkittävän osan taajaman (Jokela) maisemakuvaa muodostavat tiilitehtaiden savenotosta syntyneet savikuopat, jotka nykyisin lukuisina lampina muistuttavat alueen teollisuusperinnöstä.”
Lähde: Apus Ry:n raportteja/ 2014. Kaanaan vanhan metsän, Nurmijärvi ja Kolsanlammikoiden, Tuusula, linnustoselvitys 2014. Juha Honkala.
