Ankerias

Ankerias (Anguilla anguilla) on syvänmeren kalalaji, joka viettää aikuisiän sisävesissä.

Suomessa sen on erittäin uhanalainen laji ja kantaa ylläpidetään istutuksin. Se asuttaa järviä ja hitaasti virtaavia jokia noin pohjoisen napapiirin korkeudelle saakka, sen pohjoispuolelta sitä ei tavata. Ankerias on Suomen rasvaisin kala.

Kala-atlas havainnot

Ankerias kuuluu lajeihin, joista on levinneisyystietoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ylläpitämässä Kala-atlas tietokannassa. Kartalle on merkitty vihreällä symbolilla ne päävesistöalueet, joissa lajia tietokannan tietojen mukaan esiintyy.

Ladataan karttaa...

Kartan symbolit kuvaavat päävesistöaluetta. Symboli on asetettu päävesistöalueen keskelle. Järviwikissä ei tällä hetkellä ole mahdollista esittää vesistöalueiden rajoja.

Ulkonäkö ja koko

Ankerias on olemukseltaan käärmemäinen ja yleisväriltään ruskea. Ruumiin etupuoliskolta alkava pitkä selkäevä, surkastunut pyrstöevä ja peräevä ovat kasvaneet yhteen. Erillään muista evistä ovat ainoastaan rintaevät. Pää on melko pieni ja suippokuonomainen. Nahka on paksu ja se on pienten suomujen ja paksun limakerroksen peittämä.

Suurimmat ankeriaat saavuttavat yli metrin pituuden, kolmen kilogramman painon ja 20 vuoden iän. Ankerias voi tosin elää jopa yli 150-vuotiaaksi.

Käyttäytyminen

Ankerias on elintavoiltaan salaperäinen pohjakala, onpa sitä tavattu kuivaltakin maalta.

Läpikuultavat, mutta muuten paljon aikuisen kaltaiset lasiankeriaat nousevat Pohjois-Atlantin itärannikon jokisuihin. Itämeren jokiin nousevat yksilöt ovat jo hieman vanhempia kasvu- eli kelta-ankeriaita.

Kelta-ankeriasvaihe kestää järvissä yleensä koirailla 6–9 ja naarailla 8–15 vuotta ja sen jälkeen ne lähtevät noin 4 000–9 000 kilometrin pituiselle kutuvaellukselleen kohti Sargassomerta. Matkanteossa olevia vaellus- eli hopea-ankeriaita ei kuitenkaan ole löydetty Atlantin valtamerestä, eikä ankeriaiden käyttämistä suunnistuskeinostakaan ole vielä saatu selvyyttä.

Lisääntyminen

Ankeriaat kuteavat tiettävästi Atlantin Sargassomeressä. Ankeriaiden on päätelty kutevan 17–20-asteisessa vesikerroksessa 150–400 metrin syvyydessä. Ainuttakaan hedelmöittynyttä mätimunaa ei kuitenkaan ole löydetty Atlantin valtamereltä, sen sijaan pienimmät löydetyt ankeriaanpoikaset ovat olleet 5–7 millimetrin pituisia.

Leptocephalus-poikaset eli lasiankeriaat nousevat kuoriuduttuaan pintavesiin ja aloittavat kulkeutumisen merivirtojen mukana kohti Pohjois-Atlantin itäranikkoa. Kahden tai kolmen vuoden päästä lasiankeriaat saapuvat rannikolle ja muuttavat muotoaan kelta-ankeriaksi.

Ravinto

Lasiankerias syö ruskuaispussin syötyään planktonia ja kasvuvaiheessa oleva ankerias syö pohjaeläimiä ja pikkukaloja pääasiassa yöllä kesäkuukausina.

Levinneisyys

Ankeriaan luonnonvarainen kanta on äärimmäisen uhanalainen. Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Afrikan Pohjois-Atlanttiin laskevissa vesistöissä.

Suomessa ankeriaita esiintyy runsaimmin Kymi- ja Kokemäenjoen vesistöissä, sitä on myös tavattu Kemijoen vesistöstä. Ankeriaita on istutettu ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla, suuremmissa määrin kuitenkin vasta 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin sisävesiimme istutettiin noin 9 miljoonaa ankeriaanpoikasta. Vuosina 1979–1989 istukasankeriaiden tuonti oli kiellettyä kalatautivaaran takia. Nykyisin lähes kaikki Suomen ankeriaat ovat istukkaita ja niitä esiintyy harvinaisena useimmissa vesistöissä.

Ankeriaskannat ovat vähentyneet koko levinneisyysalueella 1980-luvun alusta noin 98 %. Syiksi on epäilty jokien patoamisesta johtuvaa nousuestettä sisävesien kasvualueille, kutuvaellukselle lähtevien vaellusankeriaiden kuolemista vesivoimalaitosten turbiineihin, liian tehokasta kalastusta, ympäristömyrkkyjä, japaninankeriaan loisnematodia ja ilmastonmuutoksesta johtuvia mahdollisia merivirtojen muutoksia.

Ankeriaskantojen elvyttämiseksi nousu- ja alasvaellusmahdollisuuksia olisi parannettava.

Kalastus ja käyttö

Ankeriaita pyydystetään pitkäsiimoilla, ongilla, katiskoilla ja rysillä. Se on Suomen arvokkaimpia kaloja, jos arvo määritellään kilohinnan mukaan. Se on ollut kuitenkin aina melko vähälukuinen ja siksi sen merkitys kokonaisuutena on ollut varsin vähäinen.

Ankeriaan liha on maukasta ja ruoaksi sitä valmistetaan yleensä savustamalla.

Ankeriassaalis oli 1950-luvulta 1980-luvun loppuun asti vuosittain noin 15 miljoonaa kilogrammaa, nykyisin se on vuosittain reilut 3 miljoonaa kilogrammaa. Suomessakin vuosina 1978–1980 saalismäärät olivat 70 000–80 000 kg vuodessa, mutta istutusten tauottua saalismäärä putosi jo vuonna 1985 alle 30 000 kg:an.

95 % ankeriaista pyydetään lasiankeriaina. Näistä suurin osa menee viljelylaitoksiin jatkokasvatukseen, ja osa päätyy edelleen istukasankeriaiksi.

Aiheesta muualla

Tietoa kalalajeista: Ankerias Luke.
Tietoa kalalajeista: Ankeriaan uhanalaisuus Luke.
Ankerias Wikipedia.

	Kalalajit
	ahven \| ankerias \| harjus \| hauki \| härkäsimppu \| järvilohi \| kampela \| karppi \| kiiski \| kirjolohi \| kivisimppu \| kolmipiikki \| kuha \| kuore \| kymmenpiikki \| lahna \| lohi \| made \| muikku \| nahkiainen \| nieriä \| pasuri \| piikkimonni \| puronieriä \| ruutana \| salakka \| siika \| silakka \| sorva \| sulkava \| suutari \| särki \| säyne \| taimen \| toutain \| turpa \| vimpa