Saarnijärven nykyinen tila vie helposti taaksepäinkatseluksi

'Kaikesta huolimatta keväisin ilmojen lämmettyä ja kerttusten saapuessa innostus ja meteli herkistävät korvaa kuuntelemaan ruovikkolintujen katkeamatonta konserttia. Ruokokerttusen loputon soitanto saa aidan korjaamisen ja tulvaniittyjen siivoamisen talven jäljiltä, tuntumaan miellyttävältä. Rikin pistävä haju tai tieto siitä, että kumisaappaat eivät kestä maaperässä syntyvää rikkihappoa, aidan tolpat kestävät laidunkauden tai ehkä kolme vuotta, alimmainen lanka käytännöllisesti katsoen sulaa voimakkaan hapon vaikutuksesta työntyvät sivummalle toissijaisiksi asioiksi konsertin jatkuessa. Kesän edetessä järvi hiljenee ajoittain, kasvillisuus lähtee kukoistamaan rehevässä maaperässä, sulfaattisavessa, joka on hapettumalla syntynyt merenpohjan ja sittemmin järvenpohjan sulfiittisavesta. On käynyt mielessä kalojen selviytyminen lähes umpeenkasvavassa järvessä, mitenkä järven hapan vesi soveltuukaan vedenhankintaan tai raakavetenä vesilaitokselle. Onko vedenotto vielä yhtä tarpeellista kuin noin viisikymmentä vuotta sitten, kun luonnollinen pohjapatokallio, jonka takia Saarnijärvi on syntynyt meriveden vetääntyessä ja joka samalla toimi ylikulkupaikkana niin ihmisille, karjalle kuten myös vaelluskaloille, räjäytettiin ilmaan. Olisinko nähnyt sodan jälkeisessä vedenottohakemuksessa lupaehtona, että vettä jätettäisiin puoli metriä kauttaltaan Saarnijärveen, näin ei tapahtunut. Saarnijärven pohjassa ja ympäristössä on runsaasti lähteitä, joista puhdas lähdevesi pulputen nousee laimentaen vesijättömaan rikkihappoista hapanta vettä. Valkoiset lumpeen kukat yleistyvät nyt jo joessakin kun piisameita ei ole syömässä juurakoita, simpukat pysyvät poissa vaelluskalojen puuttuessa, viimeistään vedenottamon pato joessa estää kalojen nousun merivedestä. Saukkoja ja lähistöllä eläviä mäyriä on näkynyt harvalukuisina.'