Tämä sivu on osa Itämeri-sanakirjaa.
Pohjanmeren veden voimakas sisäänvirtaus ltämereen.
Pohjanmeren pitkäkestoiset länsimyrskyt ja Itämeren matala vedenkorkeus edeltävät suolavesipulssin tuloa. Olosuhteet suolavesipulssille ovat otollisimmat talvella.
Pohjanmereltä aika ajoin työntyvä suolavesipulssi etenee pitkin Itämeren pohjia altaasta toiseen. Suolavesipulssin aikana Itämereen työntyy lyhyessä ajassa, muutamassa viikossa, 200-300 km3 runsassuolaista ja hapekasta Pohjanmeren pintavettä. Pulssin voimakkuuteen ja merkitykseen vaikuttavat sisään virranneen veden määrä ja suolaisuus.
Vähäsuolaista pintavettä virtaa jatkuvasti ulos Itämerestä. Varsinaisella Itämerellä on pysyvä suolaisuuden harppauskerros eli halokliini, mutta Suomenlahden länsiosissa halokliini on nykyisellään häilyvä ja heilahteleva. (kuva1)
Suolavesipulssin edetessä pitkin Itämeren pohjia runsassuolaista vettä sekoittuu myös ylempiin vesikerroksiin. (kuvat 2,3)
Voimakas suolavesipulssi syrjäyttää Itämeren syvänteiden vähähappisen ja ravinteikkaan veden. Vanha syvävesi työntyy edelleen Suomenlahdelle ja vahvistaa siellä halokliinia. (kuva 4)
Suolavesipulssien tulo on epäsäännöllistä. Vuoteen 1976 asti pulsseja tuli melko tiheästi. Sitten seurasi 16 vuoden tauko ennen kuin uutta Pohjanmeren runsassuolaista vettä työntyi jälleen Itämeren syvänteisiin.
Vuoden 1993 suolavesipulssi jatkopulsseineen paransi hetkellisesti Itämeren syvänteiden happitilannetta. Samalla suolaisuuden harppauskerros kohosi, jolloin kerrostuneisuus voimistui myös Suomenlahden syvissä osissa.
Myös tammikuussa 2003 Itämereen työntyi suolavesipulssi.
Alin kuva: Itämereen tulleiden suolavesipulssien voimakkuus. / Mäthäus and Schinke
