Sinileväkukinta
Yksi eläinplanktonin pääryhmistä
Sinilevien eli syanobakteerien massaesiintymää kutsutaan sinileväkukinnaksi. Veden lämmetessä keskikesällä alkaa korkeita lämpötiloja suosivien sinilevien määrä kasvaa.
Sinilevillä on vahvoja kilpailuetuja muihin leviin nähden. Osa niistä pystyy sitomaan veteen liuennutta typpikaasua. Veden korkea fosfaattifosforipitoisuus suosii erityisesti sinileväkukintojen syntyä. Monet sinilevälajit saavat lisääntyä laiduntajien juurikaan häiritsemättä.
Laajoja massaesiintymiä Itämeressä muodostavat lähinnä kaksi sinilevälajia: Aphanizomenon flos-aquae ja Nodularia spumigena. Kukinnoissa on usein mukana myös Anabaena lemmermannii –sinilevää, mutta sen määrä on vähäisempi.
Aphanizomenon -sinilevän ei ole havaittu tuottavan Itämeressä myrkkyjä. Sensijaan Nodularia spumigena -sinilevän muodostamat kukinnat ovat aina testattaessa osoittautuneet myrkyllisiksi. Myös Anabaena-suvun lajeja sisältävissä kukinnoissa on todettu kohonneita myrkkypitoisuuksia.
Koska sinileväsolut sisältävät kaasurakkuloita, solunsisäisiä kellukkeita, sinileväkukinnat nousevat tyynellä säällä pintaan raparperikiisseliä muistuttavaksi kellertävänvihreäksi massaksi.
Itämeren rannikkoalueilla esiintyy ajoittain myös Anabaena-, Microcystis –ja Plankthothrix –sinilevien kukintoja.
Rantaan ajautunut sinilevämassa näyttää vihreältä, sinivihreältä tai turkoosilta maalilta ja voi haista. / J-M.Leppänen ja Teemu Valo
Ylempi kuva: Avomeren sinileväkukintoja laivalta kuvattuna. Alempi kuva: Rannalle ajautunutta sinilevämassaa. / J-M.Leppänen
