Levävyöhykkeet
Itämeren kalliorantojen levävyöhykkeet.
Itämeren kallio- ja kivikkorannikoilla voidaan erottaa eri syvyyksillä kasvavia levävyöhykkeitä, jotka myös osittain lomittuvat: sinilevä-, rihmalevä-, rakkolevä- ja punalevävyöhyke.
Aallokon voimakkuus ja veden läpinäkyvyys määräävät rannikon levävyöhykkeiden leveyden ja lajiston.
1. Sinilevävyöhyke
Veden rajassa ja sen yläpuolella.
Calothrix scopulorum –sinilevä muodostaa tumman ja petollisen liukkaan vyöhykkeen kalliopintaan vesirajan tuntumaan.
Vyöhykettä kastelevat aallokko ja tyrskyt.
2. Rihmalevävyöhyke
Veden rajasta alle metrin syvyyteen.
Uusiutuu vuosittain. Talvella jäät tuhoavat tätä vyöhykettä ja yläosa voi kuivua kesällä.
Keväällä ruskolevä Pilayella littoralis- on tärkein laji. Kesällä valtalajina on ahdinparta Cladophora glomerata. Loppukesällä ruskolevät Dictyosiphon ja Ectocarpus esiintyvät paikoin runsaina.
Likaantuneissa vesissä esiintyy runsaasti Enteromorpha-suolilevää.
3. Rakkolevävyöhyke
Puolesta metristä noin viiden metrin syvyyteen.
Valtalajina on monivuotinen ruskolevä, rakkolevä Fucus vesiculosus.
"Rakkolevämetsän" suojassa elää monipuolinen eläin- ja kasvilajisto. Rakkolevän pinnalla elää myös monia päällysleviä.
Kalliopinnalla kasvaa myös jouhilevä Chorda sekä rihmaleviä.
4. Punalevävyöhyke
Viiden metrin syvyydestä syvemmälle.
Tärkeimpiä lajeja punahelmilevä (Ceranium tenuicorne), haarukkalevä (Furcellaria fastigaita), Phyllophora brodiaei ja P. membranifolia. Paikoitellen runsaasti myös muita leviä, kuten ahdinpartaa, ruskolevä Sphacelaria, punalevä Polysiphonia.
Punalevä Rhodomela voi vielä yli kymmenen metrin syvyydessä muodostaa tiheitä kasvustoja.
Syvimmällä kasvavat rupimaiset levät, kuten punalevä Hildenbrandia ja ruskolevä Pseudolithoderma, jotka muodostavat ohuita kalvoja kivipinnoille.
Sinisimpukkaa voi esiintyä paikoitellen niin runsaasti, että ne miltei peittävät levät kokonaan.
Kuvat:
Yllä rihmalevä- (vaalea) ja rakkolevävyöhykettä. / Riku Lumiaro Alla punalevävyhykettä. / Juha Flinkman
