Harjus (Thymallus thymallus) on viileissä ja runsashappisissa sisä- ja murtovesissä elävä kalalaji.
Harjuksen murtovedessä elävää ja kutevaa muotoa kutsutaan nimellä meriharjus.
Suomessa harjuksella on neljä eri pääesiintymisaluetta: Oulujoen vesistö ja sen pohjoispuoliset vesistöt, Vuoksen vesistö, Pohjanlahden rannikolle laskevat joet ja Pohjanlahti Rauman pohjoispuolella. Lisäksi sitä on istutettuna muissakin vesistöissä.
Suomessa harjuskannat ovat merialueella äärimmäisen uhanalaisia, Etelä-Suomen sisävesissä silmälläpidettäviä ja Pohjois-Suomen sisävesissä elinvoimaisia.
Kala-atlas havainnot
Harjus kuuluu lajeihin, joista on levinneisyystietoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ylläpitämässä Kala-atlas tietokannassa. Kartalle on merkitty vihreällä symbolilla ne päävesistöalueet, joissa lajia tietokannan tietojen mukaan esiintyy.Kartan symbolit kuvaavat päävesistöaluetta. Symboli on asetettu päävesistöalueen keskelle. Järviwikissä ei tällä hetkellä ole mahdollista esittää vesistöalueiden rajoja.Ulkonäkö ja koko
Harjus on hopeakylkinen. Sen selkä, rinta-, vatsa-, perä- ja pyrstöevät ovat hailakan punertavanruskeita ja niissä on sinisiä laikkuja sekä lohikalana sillä on rasvaevä. Selkäevä on huomattavan suuri, korkea ja monivärinen. Suomujen ala- ja yläreunat ovat keskiosia tummempia, ja se saa aikaan kylkien pitkittäisjuovaisen vaikutelman. Vatsa on vaalea ja selkä tumma. Sillä on melko pieni pää ja kita, pienet hampaat ja solakahko ruumis.
Väritys voi olla myös rusehtava, violetti tai vihertävä ja evien väri voi olla myös sinertävänharmaa. Koiraille kehittyy sarveisaineista muodostuvia mustia kutukyhmyjä pään, selän ja kylkien alueelle ja kutevien yksilöjen väritys voimistuu. Poikasilla on kyljissä tummia läiskiä, kuten taimenella.
Tyypillisesti harjus on 20–50 cm:n pituinen ja 300–900 g:n painoinen. Se voi elää 15-vuotiaaksi. Maailmanennätys on 4,30 kg 72 cm[1] ja Suomen ennätys on 2,47 kg 59 cm.[2] Eripuolelta Suomea kerrotaan saadun yli 4 kg:n yksilöitä ja Konnevedeltä jopa 6,7 kg:n yksilö.
Harjuksen erottaa muista lohikaloistamme suuresta selkäevästään.
Levinneisyys
Harjus on elinvoimainen laji.[3] Sitä esiintyy Euroopassa hajanaisesti pääosin virtavesissä Iso-Britanniassa ja Ranskan keski- ja itäosissa, Italian pohjoisosissa, Balkanin niemimaalla lukuun ottamatta Kreikkaa muodostuvan linjan pohjoispuolella, itärajana Uralvuoret. Sitä esiintyy myös järvissä ja syönnösvaelluksella murtovesissä levinnäisyysalueellaan. Pohjanlahdella on tiettävästi koko maailman ainoa kanta, meriharjus, joka kutee murtoveteen.[4]
Uralin itäpuolella ja Pohjois-Amerikassa esiintyy hyvin läheistä sukua harjukselle oleva pohjanharjus (Thymallus arcticus).
Vedenlaatu
Harjusta esiintyy viileissä, kirkkaissa, vähäravinteisissa ja runsashappisissa vesissä, joissa on lisääntymiseen kelpaavia puhtaita hiekka- ja sorapohjia.[4]
Lämpötila
Harjus viihtyy 0–24 °C lämpöisessä vedessä. Yli 25 °C lämpötilassa se kuolee. Se kasvaa parhaiten, kun veden lämpötila on 4–18 °C.[4]
Mädille lämpötilavaatimukset ovat aikuisia kaloja tiukemmat: mäti kuolee, jos veden lämpötila on alle 3 °C tai yli 18,5 °C. Mädin kehittymiselle ihanteellinen lämpötila on noin 4–8 °C. Mädin kuolleisuus kasvaa nopeasti, kun veden lämpötila ylittää 13 °C. Pienpoikasten ihanteellinen kasvulämpötila on noin 17 °C.[4]
Happipitoisuus
Harjukselle kuolettava happipitoisuus on alle 4 mg/l ja mädille alle 7 mg/l. Se viihtyy parhaiten happipitoisuudeltaan yli 9 mg/l vesissä.[4]
Happamuus
Harjus viihtyy parhaiten vedessä, jonka pH-arvo on 5,5–9, mutta se tulee toimeen myös pH-arvoltaan alle 5 olevissa vesissä. Lisääntyminen ei enää onnistu, jos veden pH-arvo laskee alle 5,5.[4]
Suolapitoisuus
Harjus viihtyy vedessä, jonka suolapitoisuus on alle 5,5 ‰. Lisääntyminen onnistuu vedessä, jonka suolapitoisuus on alle 3,3 ‰.[4]
Käyttäytyminen
Harjuksella on viisi erilaista ekologista muotoa elinympäristön ja vaelluskäyttäytymisen mukaan: paikallinen jokiharjus, paikallinen järviharjus, järvestä tai merestä jokeen kudulle vaeltava vaellusharjus ja paikallinen meriharjus.[4] Kutuaikaa lukuun ottamatta harjus on paikallinen, eikä yleensä tee yli 3 kilometrin vaelluksia.
Jokiharjus talvehtii syvissä, hitaasti virtaavissa kohdissa ja kesäksi se siirtyy voimakkaampaan virtaan. Järviharjukset viihtyvät karikoilla ja ranta-alueilla, joissa on soraikkoa ja kivikkoa. Merestä jokeen kudulle nouseva harjus laskeutuu kudun jälkeen takaisin mereen, jossa se oleskelee enimmäkseen kivipohjaisilla ulkorannoilla ja syvärinteisillä pauhamatalilla, joissa myös meriharjuksen oletetaan oleskelevan[4].
Avoveden aikana harjus liikkuu vedenpinnan ja 10 metrin syvyyden välillä. Se viihtyy syvässä vedessä alkukesästä, mutta siirtyy matalampaan veteen kesän ja syksyn mittaan. Jääpeitteisenä aikana harjus viihtyy alle 2 metrin päästä jääkannesta ja sielläkin pääasiassa puolen metrin päässä jääkannesta.[4]
Harjukset oleskelevat parven tapaisina ryhmittyminä ja niissä kullakin yksilöllä on oma pieni reviiri, joka on yleensä kiven tai jonkinlaisen puun ympärillä. Harjus ilmaisee tunkeilijalle reviirinsä ojentamalla selkäevänsä, jos tästä huolimatta tunkeilija lähestyy, se pyrkii puremaan tunkeilijaa pyrstöstä. Reviiritaisteluissa harjukset voivat nahistella kylki kyljessä ja näykkiä toisiaan.
Lisääntyminen
Harjus tulee sukukypsäksi 3–6 vuoden ikäisenä ja 30–39 senttimetrin pituisena. Kutu alkaa keväällä, kun veden lämpötila ylittää 4 °C, ja se vaatii kutuympäristökseen matalassa vedessä hiekasta, sorasta ja kivistä koostuvan pohjan, jossa ei ole vesikasvillisuutta tai muuta eloperäistä ainesta.[4]
Koiras muodostaa jopa 16 m2 suuruisen kutureviirin, jota se vartioi aggressiivisesti. Kutureviirin rajana toimivat syvänteet, kivet ja puut, viereisen koiraan kutureviiriin täytyy yleensä olla näköeste. Koiraiden nahistelua voi jatkua monta viikkoa, ennen kuin naaraat saapuvat syvemmistä vesistä. Naaraan saavuttua kutureviirille, koiras ui sen vierelle ojennellen eviään ja sen jälkeen se ojentaa selkäevänsä naaraan selän päälle ja värisyttää itseään, vähän ajan päästä myös naaras värisyttää itseään. Sen jälkeen pari hieroo selkäeviään vastakkain ja naaras heiluttaa pyrstöään ja laskee mätimunaerän soraikkoon koiraan hedelmöittäessä sen. Ne eivät kaiva varsinaisia kutupesiä, vaan kutevien kalojen pyrstönliikkeiden seurauksena mätimunat hautautuvat soraikkoon noin 4–8 cm syvyyteen. Tämän jälkeen koiras ajaa naaraan pois reviiriltään. Naaraat kutevat usean koiraan kanssa. Kutu on vilkkaimmillaan iltapäivällä.
Mätimunat kehittyvät soraikossa noin 2–5 viikkoa, jonka jälkeen poikaset kuoriutuvat noin 10–12 mm mittaisina. Kuoriutumisen jälkeen poikaset jäävät soraikkoon, missä ne kuluttavat ruskuaispussinsa ja sen jälkeen ne nousevat soraikon pinnalle noin 4–10 päivää kuoriutumisestaan, silloin ne ovat noin 17 mm pituisia. Sen jälkeen poikaset suosivat matalia, virtaukseltaan heikkoja ja pohjan laadultaan rakeisia ympäristöjä. Poikasten kasvettua yli 4 cm pituisiksi, ne hajaantuvat poikasparvista ja alkavat etsimään kasvureviiriä.[4]
Ravinto
Poikasvaiheessa ravinto koostuu eläinplanktonista ja hyönteisten toukista ja sen kasvaessa ruokavalioon tulevat nilviäiset, äyriäiset, hyönteiset ja niiden toukat sekä kalat, se saattaa syödä myös muiden lohikalojen mätiä ja kariketta. Harjus saalistaa ravintoa koko valoisan ajan.
Kalastus ja käyttö
Harjuksen liha on väriltään vaalea, maukasta, rasvapitoisuudeltaan 4–8 % ja se tuoksuu miedosti timjamille, mistä latinan kielinen ”thymallus”-nimi tulee. Sitä kalastetaan ruokakalaksi vapavälineillä ja verkoilla. Suomessa saalismäärät ovat vaihdellet 0,1–0,4 miljoonan kilogramman välillä, ollen vuonna 2021 0,14 miljoonaa kilogrammaa.[5]
Suomessa harjuksen kalastus on kiellettyä kokonaan meressä, ja sisävesissä leveysasteen 67°00″N eteläpuolella 1.4.–31.5. välisenä aikana. Harjuksen alamitta on 35 cm leveysasteen 67°00″N eteläpuolella ja sen pohjoispuolella alamitta on 30 cm. Leveysaste 67°00″N sijaitsee noin 50 km napapiiriltä pohjoiseen.
Suomessa istutetaan vuosittain vajaat 2 miljoonaa kesänvanhaa harjusta.
Meriharjus
Meriharjusta esiintyy ainoastaan Itämerellä Pohjanlahden rannikkoalueilla. Se on esiintynyt siellä laajoilla alueilla yleisenä 1960-luvulle asti. Nykyään sitä tavataan yleisimmin Perämeren pohjukasta, Ouran- ja Vaasan saaristosta sekä Ruotsin rannikolta hajanaisesti. Meriharjuksen elinpiiri on suppea, eikä se yleensä tee pitkiä vaelluksia. Nykyisin se on sukupuuton partaalle taantunut äärimmäisen uhanalainen laji.[6]
Meriharjus hakeutuu jäidenlähdön aikaan mataliin, karuihin ja kirkasvetisiin rantoihin kutemaan. Kutuympäristönä ovat kasvillisuudesta vapaat kivikko- ja sorapohjat ulkosaarten, luotojen, karikoiden ja vedenalaisten selkäkarien lähettyvillä.[6][4]
Meriharjuksen poikaset kuoriutuvat alkukesästä ja ne elävät hyvin matalilla ja avoimilla kivikkorannoilla, missä kivien välissä on hiekkaa tai soraa sekä aaltojen huuhtelemissa vesirajan lammikoissa, mutta alueet ovat suojassa pahimmilta tyrskyiltä. Toisin kuin taimenen ja lohen poikaset, harjuksen poikaset eivät osaa uida pois kuivuvista lammikoista. Poikasalueet ovat muita alueita kylmempiä ja ne poikkeavat tällä tavalla useimmista muiden kalalajien poikasympäristöistä. Kasvettuaan muutaman senttimetrin mittaisiksi ne hakeutuvat ulommas merelle.[4]
Meriharjuksen elinympäristövaatimuksista kutuajan ulkopuolella ei ole tutkimustietoa. Niiden voidaan olettaa liikkuvan ja syönnöstävän ulkosaaristossa lisääntymisalueiden ja merestä jokeen kudulle nousevien harjusten syönnösalueiden kaltaisilla alueilla.[4]
Meriharjuskanta on vähentynyt 1990–2010-lukujen aikana 80 prosenttia. Heikentymisen syitä ovat lisääntymis- ja syönnösalueiden rehevöityminen, pintavesien saastuminen, ilmastonmuutos, muiden lajien levittäytyminen poikasalueille, kuten särki- ja ahvenkalat, jotka syövät harjusten mätiä ja poikasia, kalastus ja merimetso sekä hylje kantojen lisääntyminen.[4]
Meriharjusta on pyydetty viime vuosina noin 2 000 kg, vielä 1930-luvulla saalismäärät olivat noin 20 000 kg, noin puolet saalismäärästä Suomesta.
Suojelu
Metsähallitus on yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa aloittanut kesäkuussa 2014 pelastusoperaation meriharjuskannan elvyttämiseksi ja ensisijaisena tavoitteena on estää meriharjuskantojen häviäminen Suomesta ja pidemmällä aikavälillä sen palauttaminen elinvoimaisena entisille asuinsijoilleen.[6]
Toimenpiteenä sen kalastaminen on kokonaan kiellettyä.
Lähteet
- Tietoa kalalajeista: Harjus Luke.
- Tietoa kalalajeista: Harjuksen uhanalaisuus Luke.
- Harjus Suomen Lajitietokeskus.
- Harjus Wikipedia.
- Thymallus thymallus FishBase.
Viitteet
- ↑ Thymallus thymallus Fishing World Records.
- ↑ Suomen ennätyskalat Kalatalouden Keskusliitto.
- ↑ Thymallus thymallus IUCN Red List of Threatened Species.
- ↑ Siirry ylös kohtaan: 4,00 4,01 4,02 4,03 4,04 4,05 4,06 4,07 4,08 4,09 4,10 4,11 4,12 4,13 4,14 4,15 Keränen, Pekka: Meriharjuksen hoitosuunnitelma Osa 1. Meriharjuskannan hoidon ja suojelun tausta (pdf) Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja.
- ↑ Harjus saaliit 1980–2021 Luonnonvarakeskuksen tilastotietokanta.
- ↑ Siirry ylös kohtaan: 6,0 6,1 6,2 Meriharjuskannan elvyttäminen Metsähallitus.
| Järvi-meriwikin kalalajit | ||
|
ahven · ankerias · harjus · hauki · härkäsimppu · kampela · karppi · kiiski · kirjolohi · kivisimppu · kolmipiikki · kuha · kuore · kymmenpiikki · lahna · lohi, järvilohi · made · muikku · nahkiainen · nieriä · pasuri · piikkimonni · puronieriä · ruutana · salakka · siika · silakka · sorva · sulkava · suutari · särki · säyne · taimen · toutain · turpa · vimpa · muu laji |
