Rannat

Tämä sivu on osa Itämeri-sanakirjaa.

Itämerta reunustavat hyvin monenlaiset rannat.

Viimeisen jääkauden mannerjää, sitä seurannut maankohoaminen ja rantavoimien muokkaustyö ovat synnyttäneet Itämeren rannoille silokallioita, saaristoja, matalia hiekka- ja dyynirannikoita, moreenirannikoita sekä hiekkavallien lähes täysin merestä eristämiä laajoja laguunilahtia.

Itämeren pohjoisemmista osista ovat jääkausien mannerjäät jyrsineet esiin ikiaikaista peruskalliota.

Suomenlahden etelärantoja ja Itämeren altaan eteläosaa peittävät sedimenttikivilajit, jotka ovat aikoinaan kerrostuneet meren pohjaan.

Suomen ja Ruotsin rannikot ovat yleensä kallioisia ja niiden edustalla on lukuisia saaria. [[Tiedosto:kallioranta.jpg]

Perämerellä ja Suomenlahden pohjukassa esiintyy myös laajoja hiekkarantoja.

Laajoja saaristoalueita esiintyy Saaristomerellä, Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välillä.

Viron, Gotlannin ja Öölannin rannoilla on näyttäviä törmärannikoita: kallio- ja hiekkakivijyrkänteitä.

Suomen kallioperän pinta viettää Itämereen; hieman kaltevissa sedimenttikerroksissa ovat Viron rannikolla esillä kambrikautiset kerrostumat.

Itämeren eteläosissa ja kaakkoisella Itämerellä, Liettuan ja Saksan välisellä rannikolla, esiintyy laajoja matalia laguuneja. Erityisesti Puolassa tavataan dyynejä, jotka muodostuvat aallokon rannalle tuomasta hiekasta tuulen vaikutuksesta.

Katso myös

• Rantavyöhyke
• Itämeren vaiheet
• Maankohoaminen