Rannat

Tämä sivu on osa Itämeri-sanakirjaa.

Itämerta reunustavat hyvin monenlaiset rannat.

Viimeisen jääkauden mannerjää, sitä seurannut maankohoaminen ja rantavoimien muokkaustyö ovat synnyttäneet Itämeren rannoille silokallioita, saaristoja, matalia hiekka- ja dyynirannikoita, moreenirannikoita sekä hiekkavallien lähes täysin merestä eristämiä laajoja laguunilahtia.

Itämeren pohjoisemmista osista ovat jääkausien mannerjäät jyrsineet esiin ikiaikaista peruskalliota.

Suomenlahden etelärantoja ja Itämeren altaan eteläosaa peittävät sedimenttikivilajit, jotka ovat aikoinaan kerrostuneet meren pohjaan.

Suomen ja Ruotsin rannikot ovat yleensä kallioisia ja niiden edustalla on lukuisia saaria.Kuvassa Porkkalanniemen rantakalliota Suomenlahdella./ Janne Bruun.

Perämerellä ja Suomenlahden pohjukassa esiintyy myös laajoja hiekkarantoja. Kuvassa matalaa hiekkarantaa läntiseltä Perämereltä Seittenkaaresta (Seskarö). / Eija Rantajärvi.

Laajoja saaristoalueita esiintyy Saaristomerellä, Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välillä. Kuvassa Suomenlahden saaristoa. / Eija Rantajärvi.

Viron, Gotlannin ja Öölannin rannoilla on näyttäviä törmärannikoita: kallio- ja hiekkakivijyrkänteitä. Kuvassa Viron törmärannikkoa (klintti), joka on kerrostunutta kalkkikiveä. / Val Rajasaar.

Suomen kallioperän pinta viettää Itämereen; hieman kaltevissa sedimenttikerroksissa ovat Viron rannikolla esillä kambrikautiset kerrostumat.

Itämeren eteläosissa ja kaakkoisella Itämerellä, Liettuan ja Saksan välisellä rannikolla, esiintyy laajoja matalia laguuneja. Erityisesti Puolassa tavataan dyynejä, jotka muodostuvat aallokon rannalle tuomasta hiekasta tuulen vaikutuksesta.

Katso myös

• Rantavyöhyke
• Itämeren vaiheet
• Maankohoaminen